22 elokuuta 2016

Kuolaimista kaulanaruun

Aika on lentänyt ja niin on tämäkin päivä, kun olen tapellut Youtuben editointityökalun kanssa. Lupailin teille viimeksi kouluvideota näytille ja kerran sen jälkeen on kouluvääntöä kuvailtukin, mutta en ole jaksanut koostaa niistä videota. Youtuben kautta editointi on tökkinyt niin paljon, etten ole jaksanut nähdä vaivaa. Nyt en enää jaksa palata niihin yli viikon vanhoihin videoihin ainakaan toistaiseksi, koska sain tänään uusia. Olen mennyt nyt viimeiset 6 päivää pelkästään kaulanarulla. Se ei ollut oikeastaan suunnitelmissa - niin vain tapahtui. Koko viikko oli jotenkin ihmeen kiireinen ja nopeuttaahan se nyt kovasti tallilla käyntiä, kun hakee hevosen laitumelta suoraan kentälle, harjaa siinä (Futura pysyy hyvin paikallaan vapaana harjatessa ihan missä vain), laittaa suojat jalkoihin, pujottaa kaulanarun kaulaan ja hyppää kyytiin. Tällä hetkellä Futuran ja kumppaneiden laidun on melkein kilometrin päässä tallilta, joten välimatkojenkin kulkemiseen menee aikaa.

Mulla ei ole ollut tapana paasata kuolaimien käytöstä kellekään, mutta kuolaimettomuuden osalta toimin mielelläni suunnannäyttäjänä. Viime aikoina olen kuitenkin useasti hämmentynyt ja järkyttynyt siitä, kuinka jotkut hevosillaan kuolaimia käyttävät ihmiset suoralta kädeltä tuomitsevat kuolaimettomat suitset ja kaulanarun siihen sävyyn, kuin kyseessä olisivat pahemmankin luokan kidutusvälineet. Toisinaan (vaikkakin onneksi harvoin!) minullekin on tullut kommentteja siitä, kuinka Futura tukehtuu kaulanaruun tai että murran sen nenän kuolaimettomilla - tai että on aivan kamalaa, että kuolaimettomissa suisissani on vipuvarret. Yleensä en julkaise tuollaisia kommentteja, sillä ne ovat mielestäni selvää provosointia ja paikkansa pitämättömiä väitteitä ihmisiltä, jotka eivät ole kunnolla perehtyneet asioihin.

Mielestäni jokaisen - niin kuolaimia, kuin kuolaimettomiakin - käyttävän ratsastajan kannattaisi lukea eläinlääkäri Mirjami Miettisen tutkimus kuolaimen ja turpahihnan sovituksen ja käytön merkityksestä ratsuhevosen suun terveydelle. On selvää, että oikein valitut kuolaimet voivat sopia monille hevosille, mutta pääsääntöisesti vastaavissa tutkimuksissa on havaittu enemmän ongelmiin ja kipuun viittaavaa käytöstä kuolaimia käyttävillä hevosilla. Tätä ei kuitenkaan ole voitu tutkimusten perusteella täydellä varmuudella todeta, koska kuolainten ja kuolaimettomien vaikutusta on tutkittu toistaiseksi sen verran vähän. Tutkimuksen yhteenvedossa kuitenkin todettiin, että paras vaihtoehto olisi vaihdella kuolainten ja eri tavoin vaikuttavien kuolaimettomien välillä, jotta paine ei kohdistuisi aina samoihin kohtiin. Lisäksi tutkimuksen yhteenvedossa painotettiin, että ratsastuskilpailujen sääntöjä tulisi päivittää sen mukaisesti, että myös kuolaimettomilla suitsilla kilpaileminen sallittaisiin.

Näinkin hurjat varustukset meillä on joskus ollut. Pääasiassa käytin Futuralla kolmipalaa, mutta esteillä ja maastossa suussa oli yleensä Kimblewick.
Nyt mennään paljon ihan vaan näin ja ilme on aika erilainen.
Kuolainten lisäksi myös turpahihna voi aiheuttaa painevaurioita ohjasjännitteen ollessa suuri tai turpahihnan ollessa kireällä, joten kuolaimettomatkaan suitset eivät ole mikään "oikotie onneen". Vielä muutama vuosi sitten minusta oli ihan ok laittaa turpahihna kireälle ja vielä alaturpahihna siihen varmistamaan, ettei hevonen aukoisi suutaan. Olin oppinut, että turpahihna ja alaturpahihna kuuluvat hevosen perusvarusteisiin ja käyttiväthän niitä myös kaikki tuntemani taitavat ratsastajat. Vielä muutama vuosi sitten Futura asui tallilla, jossa oli paljon kilpailevia koulu- ja esteratsukoita. Tottakai sain heiltä myös vaikutteita, enkä hetkeäkään epäröinyt toimia itse samoin kuin he - olivathan kyseessä minua taitavammat ratsastajat, joilta otin mukisematta neuvoja vastaan.

Nyt asumme puskatallilla, jossa en saa vaikutteita oikein mistään. Haluan itse kokeilemalla ja perehtymällä asioihin löytää Futuran kannalta parhaita mahdollisia ratkaisuja ja siksi vältän luottamasta kenenkään toisen henkilön metodeihin täysin. Olen avoin uusille asioille ja kokeilen ennakkoluulottomasti järkeviltä ja hyviltä vaikuttavia juttuja, mutta en halua liittyä täysin mihinkään hevostelun "koulukuntaan". Joskus minulta on esimerkiksi kysytty, mitä koulutusmetodeja käytän Futuran kanssa ja uskonko positiiviseen vai negatiiviseen vahvistamiseen, jne. Olen päätynyt käyttämään omaa järkeäni ja olemaan luottamatta sokeasti yhteenkään metodiin. Olen vain huomannut, että mitä vähemmän Futuralla on varusteita päällään, sitä rennompi se tuntuu olevan. Ja mitä vähemmän minä häiritsen sitä, sen paremmin ja rennommin se suorittaa pyydetyt asiat. Turpahihnan pidän LG Bridlessä todella löysällä ja sivulta pujotettuna jopa nyrkkini mahtuu sinne väliin. 

Aiemmin linkittämäni tutkimuksen perusteella eläinlääkäri suosittelee vaihtelemaan hevosilla eri kohtiin päätä vaikuttavien kuolaimettomien ja kuolainten välillä. Itse en halua enää kuolaimia käyttää, joten vaihtelen kuolainten ja kaulanarun välillä, jotta Futuran pää saa välillä levähtää paineesta. Olen aina yrittänyt ratsastaa Futuraa mahdollisimman nätisti ja pehmeällä tavalla, mutta silti nyt tekee jopa pahaa katsoa vanhoja kuvia, joissa Futuralla on kuolaimet suussaan. Se näyttää useissa kuvissa jopa tuskaiselta, mutta kun en ollut silloin perehtynyt asioihin tarkemmin, en osannut nähdä sitä. Suun runsas vaahtoaminen, kuolainten pureskelu, tuntuman välttely ja kädelle painaminen tuntuivat kaikki aiemmin normaaleilta asioilta. Futuralle kuolaimet eivät sopineet - eivät ainakaan yhtä hyvin, kuin kuolaimettomat.



Neljä vuotta sitten talvella peltoiltiin honkkelin kanssa tähän tyyliin


Nyt on vähän ryhdikkäämpää poikaa ja ilmekin on rennompi, mutta silti tarkkaavainen.

Viikko sitten maanantaina menin vielä suurimman osan ratsastuksesta suitsilla, mutta lopuksi otin muutamia hyppyjä kaulanarulla ja ilman käsiäkin! :)
Asia, jota monikaan ei tunnu aina muistavan tai ymmärtävän, on se, että alun perin kuolaimilla ratsutetun ja etenkin jo pidempään kuolaimilla työstetyn hevosen muuntokoulutus kuolaimettomilla toimivaksi ei onnistu hetkessä. Ei viikossa, ei kahdessakaan. Perusasiat voi opettaa nopeastikin, mutta hienosäädön ja kaikkien nappuloiden löytämiseen voi kulua aikansa. Olen kuullut paljon perusteluja kuolainten käyttöön ja suurin osa on ollut tätä luokkaa: "Ei mun reaktiivinen kilpahevonen pysy kuolaimettomilla käsissä!" tai "Ei kuolaimettomilla saa hevosta käyttämään itseään yhtä tehokkaasti kuin kuolaimilla ratsastaessa." 

Itse kuitenkin uskon, että joka ikisen hevosen voi saada toimimaan kuolaimettomilla. Eri juttu on se, että kuinka nopeasti kuolaimista kuolaimettomiin siirtyminen voidaan toteuttaa. Jos hevoset sisäänratsastettaisiin ja koulutettaisiin muutenkin kokonaan kuolaimettomilla suitsilla, aivan varmasti kaikki toimisi silloin ihan yhtä näppärästi, kuin parhaimmillaan kuolaimia käyttävillä huippuratsukoillakin toimii. On ymmärrettävää, etteivät useimmat kilparatsastajat edes yritä kouluttaa hevosiaan toimimaan kuolaimettomilla tai näe siinä mitään järkeä, koska suurimmaksi osaksi kuolaimettomat suitset eivät ole sallittuja kilpailuissa (paitsi esteillä ja ilmeisesti kenttäratsastuksessa maasto- ja rataesteosuudella hackamore ja LG Bridle ja muut vastaavat mallit sallitaan). 


Mielestäni tähän pitäisi ehdottomasti tulla muutos. En seurannut olympialaisia kovin aktiivisesti, mutta mitä nyt muutaman kerran kouluratsastusta katsoin, muutama hevonen näytti hengittävän todella vaikeasti ja liikkuvan jännittyneesti kanget suussaan. Toki olympiatason ratsastajat ovat aivan omaa luokkaansa ja ainakin suurin osa heistä osaa ratsastaa huomattavasti kevyemmin avuin, kuin tällaiset puskakuskit, mutta kyllä nuo kilpahevosetkin olisivat varmasti tyytyväisempiä vähemmällä varustuksella. Kun hevosella on kuolaimet suussaan, sen elimistö aktivoituu pureskelemaan ja erittämään sylkeä samalla tapaa, kuin jos suussa olisi jotain pureskeltavaa ruokaa. Tämä hankaloittaa hevosen hengitystä. Lisäksi oman haasteensa tuo se, mihin hevonen saa mahdutettua kielensä silloin, kun kuolaimet ovat suussa. (näistä asioista voi lukea enemmän englanniksi mm. täältä.)

Yleisesti puhutaan, että paksu kuolain on pehmeämpi kuin ohut, mutta jos hevosella on matala kitalaki, suussa ei välttämättä ole tilaa paksulle kuolaimelle. Kuolaimen pitäisi levätä kielen päällä, mutta hevonen saattaa myös yrittää heittää kieltään kuolaimen päälle, jos kokee kuolaimen epämukavaksi. Silloin kuolain tulee kuitenkin todella herkälle alueelle ja aiheuttaa kipua. Lisäksi kuolain saattaa painua hampaita vasten ja aiheuttaa hankausta niihin, mikä taas lisää erilaisten hammasongelmien muodostumista. Kun minulla kerran on mahdollisuus olla käyttämättä kuolaimia, en halua enää käyttää niitä. 


Kun hevosta lähtee totuttamaan uusiin asioihin, on kuitenkin tärkeää muistaa yksi asia, joka monilta tuntuu unohtuvan. Hevonen ei voi osata sellaista, mitä sille ei ole opetettu. Itsekin mokasin ensimmäistä kertaa joskus 4-5 vuotta sitten kaulanarua kokeillessani siten, että vaihdoin vain suoraan suitset kaulanaruun, enkä opettanut Futuralle selkeästi, miten kaulanarun paineesta pysähdytään ja käännytään. 1,5 vuotta myöhemmin olin viisastunut sen verran, että tajusin opettaa Futuralle asian selkeästi ennen kuin otin suitset pois päästä ja siirryin pelkällä kaulanarulla ratsastukseen. Minulta kysytään usein, miten siirryimme kuolaimettomiin tai kaulanaruun ja toimiko Futura niillä heti. Vastaus on, että ei todellakaan toiminut heti ja siirtyminen on kestänyt loppupeleissä kaikenkaikkiaan vuosia noihin kumpaankin. 

Kuolaimettomien kanssa olisi varmasti onnistunut heti alkuun paremmin, jos olisin heti ostanut kunnon LG Bridlet tai vastaavat ja jättänyt kaiken maailman pilipalikuolaimettomien (kuten Hööksin cross-under-suitsien ja naruriimujen) kokeilut väliin. LG Bridlellä ohjasavut saa huomattavasti tarkemmin perille. On tärkeää myös varmistaa, että muut suitsien osat ovat hevoselle sopivat ja istuvat hyvin. Meidän LG Bridleen olen vaihtanut turpahihnankin minulla aiemmin olleista Sprengerin hackamoreista napattuun pehmustettuun ja leveämpään malliin. Mielestäni LG Bridlessä alkuperäisenä oleva turparemmiosa oli turhan kapea ja terävä, sekä huonolaatuisempaa nahkaa. Naruriimuissa ja heikkolaatuisemmissa kuolaimettomissa poskihihnat ja jopa turpahihna saattavat liikkua paljonkin ja siten aiheuttaa epämukavuutta hevoselle, vaikka eivät rennossa hömpöttelyssä käytettynä varmasti mitenkään vaarallisia olekaan.


Olen tehnyt itse paljon virheitä, mutta eipä sitä muuten kunnolla opikaan, kuin niitä virheitä tekemällä. Ja se, mitä itse kutsun virheeksi, ei välttämättä edes ole kaikkien muiden mielestä virhe. Joku saattaa pitää virheenä jotain aivan muuta asiaa. Itse haluan toimia Futuran kanssa siten, että me molemmat pystymme olemaan rentoja, tyytyväisiä ja nauttimaan yhteisestä tekemisestä. Nyt alamme vihdoin olla oikealla tiellä, vaikka paljon treenattavaa vielä onkin. Vajaan viikon kaulanarulla ratsastus teki muuten ihmeitä Futuran laukalle. Viime viikolla laukka oli vielä tosi tönkköä varsinkin vasemmassa kierroksessa. Futura painoi laukassa kädelle, eikä hakeutunut pyöreään muotoon, vaan laahusti pitkänä maamyyränä. Nyt muoto säilyi paremmin ja laukkakin pyöri jo joten kuten. Futuralle ei ole oikein lisärehut nyt kesällä maistuneet ja uskon, että pieni tönkköys johtuu ainakin osittain siitä, ettei se ole syönyt hyväksi todettuja nivelaineitaan (pirunkouraa ja boswellia serrataa) aivan kuten pitäisi. 

Kuuden päivän kaulanarukuuri toimi hienosti. Ohjaaminen on helpottunut huomattavasti, pystymme tekemään voltteja ja kahdeksikkoja kaikissa askellajeissa kumpaankin suuntaan, pienentämään ja suurentamaan ympyröitä kaikissa askellajeissa, tekemään siistejä siirtymisiä kaikissa askellajeissa, pystymme ylittämään puomeja ja esteitä kumpaankin suuntaan (tosin vasen vielä vaikeampi ja ohjaus toimii siihen suuntaan joskus heikommin) ja tänään pääsimme myös hyppäämään pientä kolmen esteen rataa - tosin ensimmäisen radan jälkeen Futura oli vähän turhankin innoissaan, joten toista kertaa ei ihan kunnon rata enää onnistunut, kun kolmannelle esteelle en enää ehtinyt kääntämään. En jäänyt hinkkaamaan liikaa, vaan laitoin sitten suitset päähän ja jatkettiin menoa hallitummissa merkeissä. Pienin askelin tulee hyvä, enkä ota turhia paineita, vaikka joskus meno lähtee vielä hieman holtittomille teille. Alla on nyt kaksi videota tältä päivältä. Ensimmäisessä kaikki kaulanarupätkät ja toisessa sitten vähän kontrolloidumpaa menoa suitset päässä. Unohdin harmillisesti ottaa raipan mukaan ja se vähän hankaloitti välillä kääntämistä. Nykyään olen aika monesti ratsastanut ensin pienen koulutreenin ja vasta sitten ollaan laitettu esteitä kentälle. Onpahan ainakin ollut hyvä verryttely.




Lopuksi noin metrinen ratakin meni suitset päässä hyvin, vaikka mulla ei jalustimiakaan ollut, kun menin karvasatulalla. Seuraavalla hyppykerralla täytyy kyllä laittaa kunnon satula, niin pysyy paremmin mukana menossa. Koulutreeneissä olen saanut Futuran ihan kunnolla hikoamaan kaulanarulla ratsastaessakin. Kun tänään otin tuon kuuden päivän kaulanaruilun jälkeen ensimmäistä kertaa hetkeksi suitset käyttöön, huomasin heti suuren eron siinä, miten Futura kuunteli istuntaa. Se oli paljon pehmeämpi ja rennompi ratsastaa kaikin puolin. Parasta on ollut aina kaulanarulla ratsastuksen jälkeen huomata Futuran totaalinen rentous - tyyppi on vaan möllöttänyt silmät puoliummessa keskellä kenttää haukotellen varmaan 10 kertaa putkeen maailman tyytyväisimmän näköisenä. Ja tänään viikon "kaulanaruloman" jälkeen suitset päähän laittaessani Futura teki iloisena ja ryhdikkäänä töitä, ei puhettakaan mistään laiskottelusta tai kädelle painamisesta. Kaulanarulla ratsastus oli tehnyt vain hyvää. ♥




Tällainen lötköpötkö Futura oli yhden kaulanarukoulutreenin jälkeen viime viikolla. Meinasi ihan oikeasti nukahtaa!
Rento ja leppoisa kaveri :)
Multa on kysytty tosi paljon, miten hevosen saa kääntymään kaulanarulla ratsastaessa. Käännän siis ihan vain painoavuilla ja jos on tarvetta, "vedän" kevyesti kaulanarun avulla Futuran kaulaa siihen suuntaan, mihin haluan sen kääntyvän. Eli tavallaan käännän istunnan ja painoapujen avulla Futuran koko kroppaa ja kaulanarun avulla saan kaulan taipumaan oikeaan suuntaan. Kaulanarulla kääntäessä kaulanarusta tulee siis painetta vastakkaiselle puolelle kaulaa, eli se toimii ikään kuin pohkeen tavoin. Kouluraippa toimii kääntämisessä apuna siten, että voin naputtaa/kutittaa sillä kevyesti lavalle tai kaulalle, ja siten kertoa Futuralle, että haluan lavankin kunnolla mukaan käännökseen. Sekin toimii siis samalla tavalla kuin kaulanaru, eli käytän raippaa vastakkaiselle puolelle, kuin mihin haluan Futuran kääntyvän. Kun jarrutan kaulanarulla, vedän siitä hieman taakse päin, mutta pääosin jarrutan Futuraa ääniavuilla ja istunnalla, joita se kuuntelee tosi hyvin. Jos Futura on oikein innoissaan, kaulanarulla joutuu pidättämään joskus enemmän. Jos Futuran pää on liian alhaalla, nostan kaulanarua hetkellisesti saadakseni pään ylemmäs.

Pääosin pyrin pitämään kaulanarun mahdollisimman alhaalla, jotta se ei painaisi henkitorvea, mutta tarvittaessa nostan sitä hetkellisesti ylemmäs. Jos pidätteet eivät mene millään perille, nostan silloinkin kaulanarua. Youtubessa näkee paljon myös sellaisia videoita, joissa ihmiset ratsastavat pitäen kaulanarua melkein hevosen kurkussa ihan jatkuvasti. Nämäkään hevoset eivät ole näyttäneet ollenkaan kärsiviltä. Itse pyrin kuitenkin siihen, että kaulanaru pysyisi mahdollisimman matalalla, mutta en usko, että ylempänäkään olevasta kaulanarusta voisi olla valtavasti haittaa, kunhan siitä ei jatkuvasti vedetä. Ja tietenkin silläkin on merkitystä, mihin kohtaan kaulanarusta tuleva paine kohdistetaan - kaulan sivulle, vai alapuolelle. Samalla tavalla kuin suitsillakin, kaulanarustakin täytyy muistaa hellittää ja myödätä, ettei hevoseen kohdistu jatkuvaa painetta. Tuo Futuran cordeo on sen verran jämäkkä ja selkeästi renkaan muotoinen, että sillä on helppo saada paine poistettua nopeasti ja sitä pystyy helposti nostamaan ilman, että siitä tarvitsee samalla vetää.

Jos teille tulee jotain kysyttävää mieleen tästä aiheesta, vastaan mielelläni. Olen täysin vakuuttunut, että minkä tahansa hevosen voi saada toimimaan ilman kuolaimia ja vaikka ilman suitsiakin, kunhan asian eteen näkee tarpeeksi vaivaa ja molemminpuolinen luottamus on ratsukolla kunnossa. Itse olen nyt tyytyväinen siihen, kuinka Futura vastaa apuihin ja todella motivoitunut kehittämään yhteistyötämme kaikin puolin toimivammaksi. Uskon, että tulemme tekemään vielä paljon hienoja asioita yhdessä. Tämä on vasta alkua ja meillä on vielä paljon opittavaa.



52

14 elokuuta 2016

Ilta-auringossa

Olen ihan innoissani siitä, kuinka aktiivisesti olette kirjoittaneet pitkiä ja kuvailevia kommentteja edelliseen postaukseeni. Huomaa kyllä, kuinka paljon ihmisiä blogin avulla pystyy tavoittamaan! Kun olen puhunut kavereille ja perheenjäsenille siitä, että hahmotan paljon asioita väreinä, olen saanut lähinnä kummastelevia katseita ja ihmettelyä osakseni. Nyt on ollut aivan mahtavaa lukea muiden kokemuksia ja ajatuksia. Hieman pelkäsin postauksen julkaisua, sillä ajattelin leimautuvani hulluksi. Yhtäkään negatiivista kommenttia siihen ei kuitenkaan tullut, vaan päin vastoin. Arvostan mielettömästi sitä, että olette halunneet jakaa omia mielikuvianne ja ajatuksianne kanssani ja joillekin kommenteille olen nauranut ihan kippurassa, kun ovat olleet niin hauskoja ja ihania! Olen aina ollut sitä mieltä, että omista ajatuksista kannattaa kertoa suoraan ja rohkeasti, mutta nyt tämä käsitys vain vahvistui.


Juurikin tuon edellisen postauksen aikaansaaman kommenttitulvan vuoksi näiden Susannan ottamien kuvien julkaisu on hieman venähtänyt. Maanantaina vietimme kivan illan tallilla hieman ennen auringonlaskua. Susannakin pääsi ratsastamaan Futuralla, sillä olin jo pitkään halunnut tarjota hänelle jotain pientä ekstrakivaa siitä hyvästä, että hän on käynyt jo pitkään ottamassa meistä ihania kuvia. Susannaa vähän jännitti Futuralla ratsastus, sillä hän ratsasti elämänsä ensimmäistä kertaa kuolaimettomilla suitsilla ja karvasatulalla - ja toki uusi hevonenkin oli vähän jännittävä asia. Jännitys oli kuitenkin aivan turhaa, sillä Futura liikkui Susannan kanssa oikein rennosti ja rauhallisesti. Kuulemma karvasatulakin oli mukava kokemus ja Futuralla ratsastuksesta jäi sydämenkuvat silmiin vielä seuraavallekin päivälle. Kovasti Susanna ihmetteli sitä, kuinka tehokkaasti Futura pysähtyi jo pelkkiä vatsalihaksia jännittämällä. Kylläpä jäi mullekin hyvä mieli, kun sain tarjota kivan kokemuksen vastineeksi kuvaamisesta. On parasta maailmassa, kun saa toisen ihmisen hyvälle tuulelle. Susannan ratsastuksen jälkeen hyppäsin vielä itse kyytiin ja treenailtiin Futuran kanssa raviväistöjä ja muutamia laukannostoja. 







Futuran kehityksessä on nyt tapahtunut sellainen merkittävä askel, että se ei enää rullaa päätään luotiviivan taakse, vaan pysyy aika hyvin luotiviivalla tai sen edessä. Jossain vaiheessa sain jonkin verran kritiikkiä siitä, että käytän LG Bridlessä varsia, jotka tehostavat niiden vaikutusta. Välillä blogin kommenttikentässä joku on ollut sitä mieltä, että Futuralle tuollaisella vipuvarrella ratsastaminen ei olisi ollenkaan hyvä juttu, koska se on muutenkin etupainoinen. Missään vaiheessa syynä rullaamiseen ei ole varmastikaan ollut tämä LG Bridle tai sen varret, vaan yksinkertaisesti se, ettei Futuralla ole ollut riittävästi voimaa kantaa itseään ryhdikkäämmässä muodossa. Nyt kun Futura on saanut kuntouduttuaan enemmän lihasta ja voimaa, se ei enää rullaile, vaan pysyy ryhdikkäämpänä. Toki Futura saisi kulkea vieläkin ryhdikkäämpänä ja lyhyempänä (etenkin laukassa), mutta olen jo tähänkin edistykseen aika tyytyväinen.

Kuten jo aiemmin mainitsin, Futuran kanssa ei kentällä koulua ratsastaessa juurikaan pidättäviä ohjasapuja tarvita, sillä se toimii istunnalla todella hyvin. Futuralla ei siis koulua ratsastaessa noita varsia edes tarvitsisi, mutta esteillä, maastossa ja raviradalla on pakko olla vähän lisäjarrua. Koska nuo varret kiinnitetään minikokoisilla ruuveilla, niitä ei ole mitään järkeä ottaa välillä pois. Ruuvit olisivat hukassa välittömästi ja muutenkin koen aivan turhaksi ylimääräisen ruuvailun, kun koulupuoli kuitenkin sujuu varsilla yhtälailla kuin ilmankin.

Jos joku ei vielä tiedä, LG Bridlen vaikutus perustuu siis siihen, että ohjasote saa "kärrynpyörät" kääntymään ja luo siten painetta turvan päälle, leukaan ja aavistuksen verran myös poskiin ja niskaan. LG Bridlessä turpahihna on todella löysällä verrattuna tavallisiin suitsiin, sillä kireällä turpahihnalla kärrynpyörä ei pääse pyörähtämään. Jopa nyrkkini mahtuu Futuran turpahihnan väliin. Hevonen pääsee löysällä turpahihnalla hengittämään paremmin ja pysyy rennompana. Turpahihna ei tällöin myöskään purista jatkuvasti, vaan paine tulee pelkistä ohjasotteista. Kun LG Bridlessä on varret, pienempikin ohjasote saa kärrynpyörät kääntymään enemmän, joten ohjasavuista saa tarvittaessa tehokkaampia jo kevyemmälläkin pidätteellä. Lähiaikoina varmaan kirjoittelen enemmänkin ajatuksiani kuolaimettomuudesta, kuolaimista, turpahihnan kireydestä ja muusta siihen liittyvästä.


Tässä on raviväistö meneillään ja sitä täytyy Futuralta vielä pyytää aika selkeästi, joten siksi jalkani seikkailee noin takana.


Futuralla säilyy muoto jo aika kivasti raviväistöissä. Käyntiväistöissä se jännittyy ja nostaa päätään jopa herkemmin!
Tässä mennään jo loppuraveja ja Futura saa vähän venyttää
Paljon on viime aikoina pyydetty kouluratsastusvideoita, mutta tälläkään kertaa niitä ei ole valitettavasti teille tarjota. Ei edes tullut mieleen pyytää Susannaa kuvaamaan mitään videolle. En ole kuitenkaan unohtanut videotoivettanne ja lupaan ottaa ensi viikon projektiksi, että saisin tänne vähän kouluvääntöä näytille vaihteeksi videon muodossa. Näistä ratsastuksen jälkeen otetuista poseerauskuvista tuli yllättävän kivoja, vaikka olin itse aika räjähtäneen näköinen, hiukset sekaisin ja Futurakin oli jo hikinen ja väsähtänyt. Ehkä kivat kukat tai hyvä kuvaaja olivat näiden kuvien pelastus. 







Kaikki kuvat ©Suvililja Photography

Olen siis tosiaan suunnitellut postausta kuolaimettomuudesta, sillä omakohtaista kokemusta pelkästään kuolaimettomasta menosta meillä on Futuran kanssa nyt jo kolmisen vuotta. Jos teillä on jotain kysyttävää aiheesta tai muita ideoita, mistä voisin postauksessa kertoa, kommentoikaa ihmeessä! Haluaisin kirjoittaa mahdollisimman kattavan postauksen aiheesta, joten apunne on varmasti tarpeen. Kertokaa, mitä olette aina halunneet tietää kuolaimettomuudesta. Mikä on jäänyt siinä mietityttämään tai arveluttamaan ja onko jokin selkeä syy siihen, että käytät hevosellasi kuolaimia mieluumin kuin kuolaimetonta vaihtoehtoa?


27

10 elokuuta 2016

Näetkö sinäkin viikonpäivät väreinä?

Blogini on pysynyt viime vuodet lähes kokonaan hevospainotteisena, mutta nyt kirjoitan postauksen jostain aivan muusta. Asiasta, tai oikeastaan ominaisuudesta, joka on ollut osa minua lapsuudesta saakka, mutta jonka poikkeuksellisuuden olen tajunnut vasta viime kuukausina. Olen pienestä saakka nähnyt mielessäni esimerkiksi viikonpäivät selkeinä väreinä ja kuvina, sekä viikon vaakatasossa olevana ruudukkona, jossa jokaisella päivällä on oma, yksilöllisen näköinen lokeronsa. Myös vuosi on aina näkynyt päässäni ympyrän muotoisena ja vuodenajat omina lohkoinaan eri värisinä. Lisäksi joillain nimillä ja sanoilla on värejä ja muotoja, jotka saattavat toisinaan poiketa täysin sanan virallisesta merkityksestä. 


Lapsena kerroin äidille, että maanantai on ruskea ja siitä tulee mieleen teepussi. Tiistai on keltainen, tai itse asiassa reunoilta vaaleampi ja keskeltä kirkkaan keltainen. Keskiviikko on tummanvihreä. Torstai on kirkkaanvihreä ja aivan selvästi yläreunasta rullalle kääritty kartonki. Perjantai on viininpunainen ja punasipuli. Tai oikeastaan perjantain lokero on enemmän rosèviinin värinen ja se punasipuli ja itse perjantai tekstinä viininpunainen. Lauantai on reunoilta valkoinen ja sävy muuttuu vaaleansiniseksi keskikohtaa kohden. Sunnuntai on vähän lämpimämmän ruskea kuin maanantai ja aivan selvästi kahvinporot. Lapsena en osannut kertoa sävyistä noin tarkasti, mutta värit olivat samat. Äitini suhtautui asiaan niin luontevasti ja kiinnostuneena, että ajattelin automaattisesti hänenkin näkevän viikonpäivät ja kuukaudet omanlaisenaan näkymänä. Kuvittelin, että jokaisella ihmisellä on omat visuaaliset näkymänsä kaikelle mahdolliselle. Vasta lähiaikoina minulle on selvinnyt, ettei näin olekaan. Oli pakko kysyä vielä äidiltäkin, näkeekö hän viikonpäivät tai jotain muita asioita väreinä ja ei kuulemma näe. Hän muisti kuitenkin, että minä olin pienenä näistä asioista selittänyt.

Ilmiötä kutsutaan synestesiaksi ja sitä on tutkittu jo vuosisatoja, mutta vieläkään sitä ei pystytä täysin tieteellisesti selittämään. On kuitenkin todettu, että ilmiö on todellinen ja yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään, eli tunnetiloja säätelevään keskukseen. Minulla tämä ominaisuus linkittyy myös hyvin selkeästi erilaisiin tunnetiloihin. Jos koen jotain oikein voimakasta tunnetta, aistin sen väreinä ja usein myös liikkeenä. Tunnetiloja on niin paljon erilaisia, etten löydä kaikille suoraan värillistä olomuotoa, mutta tietyt värit ovat usein toistuneet samankaltaisissa tunnetiloissa. Jos olen surullinen, tunnen usein täyttyväni mustalla ja harmaalla värillä. Jos joku on minulle ilkeä, koen punavalkoista, vaakasuorina viivoina väreilevää ja vellovaa oloa. Ahdistuneena voin nähdä ja tuntea karheapintaisen, valtavan ja kammottavan tummanharmaan naulan, joka painautuu ruskean vuoren läpi. Rentoutuneena ja rauhoittuneena mieleni saattaa vallata sininen väri ja oikein iloisena kaikki voi olla yhtä kuplivaa värien ilotulitusta. Kyse ei ole mistään hallusinaatioista, vaan siitä olosta, jonka kyseinen väri minulle tuo. Ihan normaalisti siis näen kaiken ympärilläni olevan, mutta mielessä hohtavat näköaistista irrallisina tuntemukseen sopivat värit. Myös fyysiset tuntemukset ja kosketukset aiheuttavat minulle toisinaan väriaistimuksia, erityisesti ollessani rentoutuneessa tilassa.

Luin juuri Helsingin Sanomista hyvän artikkelin aiheesta ja se innoitti minut tonkimaan omia mielikuviani entistä tarkemmin ja kyselemään kavereiltakin, kokeeko tai näkeekö joku heistä asioita samoin. Kun jaoin tuon lukemani artikkelin Facebookissa ja etsin kohtalotovereita, vajaan 700:n Facebook-kaverini joukosta (toki kaikki eivät varmasti julkaisua ole edes nähneet) löytyi neljä, joilla on saman tyyppisiä aistimuksia. Monilla heistä esimerkiksi viikonpäivät ja vuodenajat loivat värin sijasta tai sen lisäksi selkeän mielikuvan eri tuntuisista pinnoista ja materiaaleista. Minulla asia menee oikeastaan toisin päin, eli tietynlainen fyysinen kosketus luo toisinaan väriaistimuksen. Kellään toisella en ole kuullut vastaavaa vielä ilmenevän ja netistäkin löytyy tietoa pääosin numeroiden ja kirjainten näkemisestä väreinä, sekä synestesian "colour-hearing" muodosta, jossa ihminen voi aistia musiikkia ja jopa yksittäisiä nuotteja tai sointuja eri värisinä. Minulla musiikki aiheuttaa kyllä paljonkin mielikuvia, mutta ei koskaan pelkkää väriä tai abstrakteja kuvioita, vaan näen mielessäni esimerkiksi kuvitteellisen musiikkivideon ja se on joka kerta saman kappaleen kuullessani samanlainen. 

Ilmeisesti noita selkeitä mielikuvia ei lasketa varsinaisesti synestesiaksi, mutta uskon, että synesteettiset väriaistimukset ja muut mielikuvat ja assosiaatiot voivat osittain sekoittua, koska näin on minulla esimerkiksi viikonpäivissäkin. Jos ajattelen maanantaita pelkkinä kirjaimina ja yksittäisenä sanana, näen sen aina ruskeana. Jos ajattelen maanantaita muotona, se on teepussi - tai itse asiassa teepussi siinä oman neliönmuotoisen lokeronsa sisällä. Tiistailla, keskiviikolla ja lauantailla ei sen sijaan ole muuta olomuotoa kuin neliön muotoisessa lokerossa oleva väri tai sanaa erillisenä tarkastellessa kirjainten väri. Nekin ovat pysyneet aina samoina. Synestesiassa on kyse nimenomaan siitä, että sama aistimus toistuu vuodesta toiseen ja sitä on lähes mahdotonta muuttaa.


Kaikilla yksittäisillä kirjaimilla ei ole mielessäni väriä, mutta osalla on. E on aivan selvästi sininen ja myös E:llä alkavat nimet ovat mielestäni suurimmaksi osaksi sinisiä. Eetu, Eerik, Eveliina, Eemeli ja Eero ovat kaikki sinisiä nimiä. Emma on kuitenkin mielestäni violetti nimi. Muita violetteja nimiä ovat esimerkiksi Johanna ja Jonna. Jaana on punavalkoinen ja miesten J:llä alkavat nimet, kuten Juhani, Jussi ja Joonas ovat mielessäni joko harmaita tai siniharmaita. Kalle, Kimmo ja Kaisa, sekä monet muut K:lla alkavat nimet ovat vihreitä - myös Kaktu. Kallesta tulee mieleen vihreävalkoinen rantapallo ja Kimmosta taas vihreä herne. A:lla alkavat nimet, kuten Anna, Anette ja Antti ovat mielestäni punaisia. Sakari on keltainen ja kulmikas nimi, Niilo vaaleanvihreä, pyöreä ja hyytelömäinen.

Vuoteni on ympyrän muotoinen ja keskeltä tyhjä. Näen alkuvuoden kesään saakka jotenkin vahvempana kuin loppuvuoden ja vaikka loppuvuoden kuukausissakin on värit, ne voi nähdä kunnolla vasta kun tavallaan zoomaa ja ottaa lähempään tarkasteluun yksittäisiä kuukausilohkoja. Muutenkin pystyn zoomaamaan kaikkiin näkemiini kuvioihin ja ottamaan näkemiäni asioita yksityiskohtaisempaan tarkasteluun. Tammikuu on tummansininen ja jos läheltä katsoo, lokerossa voi nähdä muutamia tähtiä. Helmikuu on  vaaleansininen ja siinä on vähän lumisadetta ja jotain kauniita ja vähän huurteisia kuvioita, maaliskuu on hyvin vaalea metsänvihreä, huhtikuu vaaleankeltainen, toukokuu kirkas vaaleanvihreä, kesäkuu reunoilta keltainen ja keskeltä kirkkaan vaaleanvihreä, heinäkuu on violetti, elokuu vaaleanruskea ja siinä on haaleita vehnäntähkien kuvia, syyskuu on oranssi ja siinä on lehtien kuvia, lokakuu on harmaa ja siinä on sellainen kuva, jossa iso vesipisara on juuri tippunut loskaiseen lätäkköön. Marraskuu on ihan tummanharmaa ja joulukuu syvän tummanvihreä, reunoilta melkein musta ja siinä on kuviointina candy cane-nekkuja ja joulupalloja.

©Suvililja Photography
En ole koskaan pitänyt näitä mielikuvia millään lailla outoina tai edes erityisemmin arvostanut näkemääni, mutta nyt kun on selvinnyt, ettei kaikilla ole tällaista värikästä mielensisäistä maailmaa, olen alkanut innostua asiasta ja nähdä sen vahvuutena ja elämää rikastavana ominaisuutena. Tämän värien ja kuvioiden aistimisen lisäksi visuaalinen muistini on erityisen hyvä. Koulussa piirtelin aina muistiinpanojen yhteyteen, kirjoitin tekstejä eri värisillä kynillä ja koristelin kaiken mahdollisen värein ja kuvin. Kokeissa muistin varmuudella ainoastaan ne värikkäimpien ja hienoimpien muistiinpanojen sisältämät asiat. Aina sain olla vääntämässä kättä opettajien kanssa siitä, etten muka keskittynyt aiheeseen tunneilla piirrellessäni. Asia oli oikeasti juuri toisin päin - en oppinut asioita kovinkaan helposti ilman värejä. Muistan myös kuulemani asiat melko hyvin, jos olen ollut itsekin osallisena keskustelussa. Siihen aikaan kun itse olin koulussa, keskustelupainotteinen ja vuorovaikutteinen opiskelu oli kuitenkin monissa aineissa vielä harvinaista. 

Muistoni tallentuvat päähäni ikään kuin filminä tai valokuvina ja minun on helppo kelata niitä uudelleen. Olen aina tykännyt kovasti valokuvien katselusta ja ollut kiinnostunut muista ihmisistä, joten pystyn edelleen näkemään mielessäni jopa pikkusiskojeni ala-asteaikaiset luokkakuvat, zoomaamaan niistä yksittäisiä ihmisiä ja muistamaan heidän nimensä. Täydellistä valokuvamuistia minulla ei kuitenkaan ole, sillä ihan jokaista oppilasta en pelkän mielikuvan perusteella muista. Uskon kuitenkin, että oikeat valokuvat nähdessäni osaisin nimetä suuren osan siskojeni entisistä luokkakavereista, vaikken suurinta osaa heistä edes tuntenut - ja tottakai kaikki omat luokkakaverini myös. Värikkäät mielikuvat helpottavat muistamista monissa asioissa ja läheiset ihmiset sanovatkin minun usein olevan kuin kasettinauhuri muistaessani mitä yksityiskohtaisimpia asioita. Jos siskoni haluaa palauttaa mieleensä jonkin 20 vuotta vanhan asian tai ihmisen, hän soittaa minulle ja lähes aina muistan sen.

Synesteetikot ovat tutkimusten mukaan usein muita herkempiä yhdistelemään toisiinsa liittymättömiä asioita. Olenkin saanut ties kuinka monesti selittäessäni jotain omasta mielestäni aivan selkeää asiayhteyttä kuulla muilta ihmisiltä kommentin: "Miten nuo asiat muka liittyvät toisiinsa?!". Lisäksi minulle on usein sanottu, että ylireagoin joihinkin asioihin. Ei ihmekään, että koen monet tunteet hyvin vahvoina, kun niihin liittyy usein vahvoja mielikuvia, värejä ja liikettä, joita useimmat ihmiset eivät edes koe. On tutkittu, että synestesia on kaikilla ihmisillä syntyessään, mutta se on kadonnut useimmilta meistä evoluution ja kehityksen myötä loogisen ajattelun syrjäyttäessä alkukantaiset vaistot. Synestesian eri muotoja ilmenee yleensä luovilla ihmisillä, kuten erilaisilla taiteilijoilla ja kirjailijoilla. Poikaystäväni on hyvin looginen, mutta ymmärtää onneksi hyvin ajatuksiani ja näitä asioita selittäessäni hän totesi, että minä toimin monessa asiassa täysin intuition varassa, kuin jokin primitiivinen eläin. Toki osaan ajatella monia asioita myös loogisesti, mutta erityisesti tunnepuolen asioissa seuraan vahvasti intuitiota.


Mielestäni nämä asiat ovat todella mielenkiintoisia ja olisikin siksi kiinnostavaa kuulla, löytyykö teidän joukostanne synesteettisiä taipumuksia omaavia ihmisiä. Synestesiasta kertominen on monille vaikeaa, sillä siinä leimautuu varmasti helposti hulluksi tai erikoisuudentavoittelijaksi. On myös haastavaa pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä mielessään näkee - etenkin silloin, kun niitä yrittää selittää ihmiselle, joka ei itse koe asioita läheskään samalla tavalla. Itse pidän mielikuvitustani, synesteettisiä aistimuksiani ja kaikkea niihin liittyvää elämänlaatuani parantavina asioina. Uskon, että elämä tuntuisi varmasti ankealta, jos menettäisin kyvyn tuollaiseen ajatteluun. En pidä tätä millään tavoin yliluonnollisena asiana ja uskon, että synestesia on tieteellisesti selitettävissä. En kuitenkaan halua itse liikaa järkeistää näitä asioita, sillä olen huomannut sen toisinaan jopa haalistavan mielikuviani.

Tavallaan minusta tuntuu usein myös yksinäiseltä, kun ei pysty jakamaan näitä ajatuksia muiden kanssa siten, että joku ymmärtäisi täysin. Oli tietenkin helpottavaa, että jo omien kavereiden joukosta löytyi pienen kyselyn perusteella ainakin muutama tapaus, mutta olisi kiva löytää lisääkin. Suurin osa näistä saman tyyppisiä aistimuksia kokevista kavereistani oli myös aiemmin luullut, että kaikki näkevät ajan, viikonpäivät, kirjaimet ja muut vastaavat kuvina ja väreinä mielessään. Se tuntuu ilmeisesti synesteetikolle itselleen niin normaalilta ja tavanomaiselta, koska samat värit ja kuviot ovat olleet omassa mielessä olemassa niin kauan, kuin suinkin pystyy muistamaan. Tuon tunnetilojen väreinä aistimisen kanssa olen edelleen yksin, sillä toista sellaista ihmistä tai edes mitään tekstejä netistä en ole aiheesta vielä löytänyt. Olisi mahtavaa, jos kaikki tämän tekstin lukeneet ja samanlaisia aistimuksia kokeneet jaksaisitte jättää tähän postaukseen kommenttinne ja kertoa, mitä mielessänne näette ja miten! Keskustellaan aiheesta ja vertaillaan, mitä näemme!

99

Lukijat