24 syyskuuta 2016

Valtakunnan selittelijä numero 1

Nyt muuten iski inspiraatio. Meillä oli eilen muutaman bloggaajan kanssa todella hyvä ja antoisa keskustelu blogien kommenteista ja kommentteihin suhtautumisesta. Aada kirjoittikin aiheesta jo ihan mahtavan postauksen, jossa oli mielestäni paljon hyviä pointteja. Itse en nyt varsinaisesti aio kirjoittaa suoraan samasta aiheesta, mutta keskustelu herätti mielessäni paljon ajatuksia. Minulla on ollut tässä "blogiurani" aikana käynnissä vuosia kestänyt prosessi, jonka aikana olen oppinut suhtautumaan kritiikkiin neutraalimmin ja tavallaan sulkemaan itseni asian ulkopuolelle. Olen oppinut tuntemaan itseni ja tiedostamaan, mikä on oman hyvinvointini kannalta paras ratkaisu negatiivisten kommenttien käsittelyssä. Eilisessä keskustelussa huomasi selvästi, että osa bloggaajista osasi suhtautua ikäviinkin kommentteihin enemmän järjellä ja ilman, että ottivat ilkeistäkään kommenteista juurikaan itseensä. Osa keskusteluun osallistuneista taas tunnustivat pahoittavansa herkemmin mielensä, miettivänsä ilkeitä kommentteja pitkään ja kertoivat ilmoituksen uudesta kommentista saadessaan jopa pelkäävänsä, millainen kommentti on kyseessä.


Minä en "valitettavasti" kuulu tuohon järkiporukkaan. Olen oppinut tässä elämäni aikana, että olen lähes täysin tunteiden ja intuition varassa toimiva persoona. Tottakai joku pieni järjen hiven tuolla päässä välillä yrittää kolkutella, mutta tunteet vievät voiton päätösten teossa, ajattelussa ja määrittävät sen, miten loppupeleissä suhtaudun erinäisiin asioihin. Kun tähän lisätään vielä se, että pidän ihmisistä ja minulla on luontainen taipumus olla muille mukava ja pyrkiä diplomaattisiin ratkaisuihin, syntyy selittelyn kierre. Olen uskoakseni saanut hevosbloggaajien keskuudessa kunnian olla valtakunnan selittelijä numero 1. Aiemmin nimittäin vastasin ilkeisiin kommentteihin ja usein myös rakentavaan kritiikkiin (jos uskoin kritiikin kirjoittajan ymmärtäneen jotain väärin tai en suoraan voinut allekirjoittaa kritiikkiä sellaisenaan) selittäen juurta jaksain miten asia omasta mielestäni menikään. 

Yritin saada näiden yleensä anonyymien kriitikkojen kanssa jotain "sovintoa" ja molempia tyydyttävää ratkaisua aikaiseksi. Yritin tuolla surullisenkuuluisalla selittelylinjalla ihan liian kauan ja lopulta sain sitten kärsiä ihan kunnolla ja oppia kantapään kautta, että parempi olisi vain jättää ilkeät kommentit suoraan huomiotta ja asiallisesti kirjoitettuun kritiikkiin vastata kohteliaasti ja mieluusti ilman turhia selittelyjä. Tottakai edelleen oikaisen, jos joku on selvästi ymmärtänyt asian väärin, mutta pyrin kuitenkin kiittämään kommenteista ja sitten tapauskohtaisesti harkitsemaan, onko kommentista syytä ottaa jotain opikseen, vai ei.

Moni järki-ihminen saattaa nähdä tunneihmiset epävakaina, naiveina ja toivottoman rasittavina ja tukahduttavina. Itseään on kuitenkin vaikea lähteä muuttamaan, eikä se ole edes terveellistä. Hyväksyn siis itseni sellaisena kuin olen, mutta tiedostan kuitenkin ne asiat, joissa minulla on kehitettävää. Nykyään en oikeastaan edes saa sellaisia kommentteja, joita en voisi julkaista. Ilkeily tässä blogissa on nykyään oikeasti todella harvinaista, ehkä puolen vuoden välein tapahtuvaa. Se on todella mielenkiintoinen ilmiö, sillä aiemmin saatoin saada pahimmillaan jopa 10 ilkeää kommenttia päivässä - usein peräkkäin kirjoitettuna, eli asialla saattoi olla jopa yksi ja sama ihminen. Ikävimmät kommenteista olivat sellaisia, joissa arvosteltiin minua persoonana ja mentiin selvästi henkilökohtaisuuksiin. Tottakai myös sellaiset kommentit harmittivat, joissa minun väitettiin kohtelevan Futuraa huonosti. On selvästi auttanut, kun olen vain jättänyt selvästi provosointitarkoituksessa kirjoitetut kommentit julkaisematta (siis ne, joita tulee nykyään ehkä pari kertaa vuodessa) ja vastannut asiallisiin kritiikkeihin ystävällisessä hengessä ja mahdollisimman vähällä selittelyllä.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, miksi minun ratsastustani on haluttu niin kovasti arvostella - olenhan kuitenkin ihan tavallinen harrastaja. En halua kilpailla, paitsi joskus silloin tällöin mielenvirkistykseksi. Ehkä asiaan on vaikuttanut aikoinaan se, että jossain vaiheessa opetin Futuran lisäksi pari muutakin lämminveristä sekä muutaman ponin ratsun hommiin ja jotkut taisivat sen vuoksi kuvitella minun luulevan itsestäni ihan liikoja. Olen sisäänratsastanut arviolta 20 hevosta elämäni aikana, suurimman osan 18-vuotiaana ollessani työharjoittelussa hevostilalla Virossa. Perusosaamista minulla siis on tuohon hommaan, mutta ammattilaisen tasolla en tietenkään ole, enkä ole sellaista koskaan väittänytkään.

Mitään isoja summia en noista "ratsutushommista" koskaan pyytänyt, vain bensakulut ja muutaman euron siihen päälle. Niillä en siis todellakaan päässyt tienaamaan ja ne olivat vain hauskaa ajanvietettä. Tietenkin halusin auttaa ihmisiä hevostensa kanssa pyydettäessä ja kun sain ensin puolivahingossa pari projektia Futuran lisäksi, innostuin asiasta itsekin - onhan erilaisten hevosten ratsastaminen aina opettavaista itsellekin. Jossain vaiheessa motivaationi kuitenkin laski, koska hommaan kului niin paljon aikaa ja usein omistajillakin oli ihan erilainen linja hevosen käsittelyyn ja ratsastukseen, kuin minulla itselläni, mikä aiheutti joskus turhautumista. Viime vuosina olen ratsastanut vain Futuralla ja jossain vaiheessa jätin myös kokonaan kuvat muista hevosista pois tästä blogista. Nykyään olen uskaltanut jo julkaista kuvia silloin, jos olen kerran vuodessa päätynyt vahingossa jonkun toisen hevosen selkään.


Olen miettinyt, olenko ylpeä ja auktoriteettivastainen, kun en juurikaan halua käydä tunneilla Futuran kanssa. Yleensä syynä vähäiselle tunneilla käymiselle on ollut raha. Käyn yleensä tunneilla epäsäännöllisesti hakemassa inspiraatiota omaan ratsastukseeni. Nautin itsenäisestä ja luovasta ongelmanratkaisusta ja minulle sopii paremmin se, että saan erilaisilta valmentajilta erilaisia vinkkejä silloin tällöin ja voin sitten omassa ratsastuksessani soveltaa niistä parhaiten Futuran kanssa toimivia asioita. Usein minua kuitenkin harmittaa uuden valmentajan tunnille mennessäni se, että lähes jokainen kyseenalaistaa kuolaimettomien suitsien käytön jollain tapaa. En jaksaisi selitellä valintojani ihmisille, jotka eivät tunne Futuran historiaa tarkemmin. Sen vuoksi jätän yhä useammin tunnit väliin ja nautin ratsastuksesta omassa rauhassani, ilman tarvetta selitellä ja puolustella valintojani.

Puolitoista vuotta sitten kävimme tunneilla parin kuukauden ajan noin kerran viikossa, koska Futuran ratsastettavuus oli huonontunut ja uskoin tarvitsevani apua. Futura painoi kädelle ja oli aikaisempaa etupainoisempi, sekä superhidas pohkeelle. Apua tunneilta löytyikin, mutta myöhemmin ilmeni, että Futura oli ollut hankala ratsastaa kinnerpattien ja selän oireilun takia. Viimeisellä tunnillamme jouduin sanomaan opettajalle, ettei Futura yritä kaahottaa laukasta raviin siirtyessä siksi, että se kuumuu, vaan sen vuoksi, ettei se selvästikään jostain syystä pysty tekemään tasapainoista siirtymistä. Jouduin tiukasti ilmoittamaan, että kyseinen tehtävä on jätettävä väliin, koska Futura on selvästi kipeä jostain. Seuraavana päivänä Futura ei suostunut menemään kentälle.


Futura on ollut minulla jo niin monta vuotta, että tunnen sen kuin omat taskuni. Olin tuolloin koko kevään puhunut kavereilleni ja meille tunteja pitäneelle henkilölle, että uskon Futuran olevan ehkä kipeä jostain. Kukaan ei aluksi uskonut minua, mutta kun Futura sitten kieltäytyi menemästä kentälle, oli klinikkareissun aika ja siellä selvisi, että Futura oli ollut varmasti kipeä jo pidempään. Minulla on vieläkin huono omatunto siitä, että Futuraa pistettiin tuolloin kipeänä ollessaan kunnolla töihin koulutunneilla ja ajattelin hankalan ratsastettavuuden olevan vain rutiinin puutetta ja olevani itse liian kiltti hevoselle. Nykyään toimin täysin päinvastaisesti. Jos Futura on hankala ratsastaa, painaa kädelle ja vaikuttaa olevan jumissa jostain, ratsastan kaulanarulla päivän, pari tai kokonaisen viikon - ja se on oikeasti toiminut! Vähän aikaa sitten Futura laukkasi todella huonosti verrattuna aikaisempaan, eikä peräänanto säilynyt laukassa. Viikon ajan ratsastin pelkästään kaulanarulla ja sen jälkeen Futura oli kuin eri hevonen. Kukaan valmentaja ei neuvoisi tekemään noin, mutta Futuran kanssa se toimii. Futura on ilman varusteita rennompi ja uskon, että se saa jotenkin itse itsensä auki, kun saa kaulanarun kanssa liikkua rentona ja valita itse, millaisessa muodossa sen on helppo kulkea.


Kun hevonen on 17-vuotias entinen ravuri ja ratsastaja täysi-ikäinen hyvän mielen harrastelija, on mielestäni ihan OK ja jopa suotavaa harrastaa ihan rauhassa omassa kuplassaan ja välittämättä ympäristön paineista. Jos olisin tavoitteellisesti valmentautuva ratsastaja, olisi tietenkin hyvä pysyä nöyrempänä ja ottaa kritiikkiä vastaan ihan eri tavalla. Jatkuvat negatiiviset kommentit ja ratsastusneuvot aiheuttivat minulle miellyttämisenhaluisena ihmisenä valtavasti suorituspaineita ja olen todella onnellinen, kun olen päässyt irti suorittamisesta. Minun harrastukseni on kuitenkin tarkoitus olla ennenkaikkea mukavaa ja rentoa yhdessäoloa rakkaan hevoseni kanssa. Futura on jo suorittanut parhaansa mukaan niin raveissa, kuin estekisoissakin ja nyt on meidän aikamme vain nauttia toistemme seurasta. 


Blogin kirjoittaminen ja jopa kaikki nuo ilkeät kommentit ovat kasvattaneet minua mielettömän paljon. En usko, että olisin löytänyt ratkaisuksi kuolaimettomuutta tai opettanut Futuraa toimimaan kaulanarulla, jos en olisi aikoinaan kokenut noita suorituspaineita ja saanut vuosikausia kuulla syytöksiä ja spekulointia sahaamisesta, vemputtamisesta ja ties minkälaisesta rumasta ratsastuksesta. Koko tämä reilun kahdeksan vuoden matka Futuran kanssa ja kuuden vuoden kokemus tämän blogin kirjoittajana ovat tehneet meistä sellaisen ratsukon, kuin olemme nyt. Vaikka moni kommentti on aiheuttanut minulle pahaa mieltä, uskon niidenkin olleen jollain tavoin tarpeellisia. Nyt tunnen itseni ja hevoseni melkoisen hyvin ja olen löytänyt oman linjani siinä, kuinka haluan Futuraa oikeasti käsitellä ja ratsastaa.

Neuvoni ilkeiden kommenttien kanssa taisteleville bloggaajille on, että kannattaa opetella tuntemaan itsensä ja miettiä, mikä on oman hyvinvoinnin kannalta parasta. Jotkut sietävät paremmin kritiikkiä kuin toiset. Usein suhtautuminen kritiikkiin johtuu puhtaasti persoonallisuuseroista. Itseään voi aina yrittää kasvattaa sietämään negatiivisia kommentteja paremmin, mutta omaa persoonallisuuttaan ei pysty kuitenkaan muuttamaan. Mielestäni ei ole oikeita tai vääriä tapoja reagoida. Jokainen kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan ja siihen vaikuttaa persoonallisuuden lisäksi ihmisen koko menneisyys ja tietenkin myös nykyhetki - esimerkiksi se, onko aiempaa kiusaamistaustaa  tai onko samana päivänä jokin muu asia mennyt huonosti omassa elämässä. Kaikki me olemme vain ihmisiä ja jokainen meistä on erilainen persoona ja erilaisista lähtökohdista. Se on aina hyvä muistaa, jos lähtee toista arvostelemaan.









 

3

22 syyskuuta 2016

Ihana syksy

En ymmärrä ihmisiä, joilla on tapana vihata jotain vuodenaikaa. Mielestäni kaikkina vuodenaikoina on jotain kivaa ja erityistä, mitä voi hevosen kanssa tehdä. Talvella kylmyys ja varsinkin pimeys joskus harmittavat, mutta kunhan osaa pukeutua oikein ja pääsee edes silloin tällöin valoisaan aikaan tekemään kunnon hankitreenejä ja vaikka hiihtoratsastamaan, talvi on ihan mahtavaa aikaa ratsastuksen osalta. Alkukeväästä kurakausi ja kelirikko eivät oikein inspiroi, mutta vähitellen kevät muuttuu yhä ihanammaksi ja paremmaksi, kun lumet sulavat ja kaikki alkaa kasvaa. Kesä on tottakai tunnetusti sitä ihanaa ja leppoisaa aikaa, kun hevoset saavat olla laitumella, sää on lämmin ja aurinkokin näyttäytyy useammin. Syksy on ehkä kuitenkin suosikkini kaikista vuodenajoista. Sänkkärillä laukkaaminen on minulle ja Futuralle aina yksi vuoden kohokohdista. Viileinä syysiltoina on mukavaa, kun hevoselta löytyy pitkästä aikaa enemmän energiaa kuin koko kesän aikana yhteensä ja aurinkoiset, hieman kirpeät syyspäivät juuri ruskan aikaan ovat mielestäni vuoden kauneimpia. Ei pieni pilvisyyskään haittaa ja minusta on oikeasti kivaa kaivaa kaapista taas villapaidat ja hupparit esiin. Futurallakin on ollut jo laitumella ohut loimi päällä, koska öisin lämpötila on laskenut toisinaan jopa alle viiden asteen.






Tämän viikon maanantaina nautimme hyppytreeneistä. Futura on ollut nyt ihan supermahtava esteillä; rauhallinen, maltillinen, tehnyt pyöreitä hyppyjä ja muuttunut sitä terävämmäksi, mitä enemmän esteille on laitettu korkeutta. Pikkuesteillä Futura on ollut jopa laiska ja varomaton jalkojensa kanssa, mutta jos niihin on lisännyt jotain pientä peloketta eteen tai alle, Futura on esitellyt hienoja ja teräviä pomppuja. Viimeksi parhaat hypyt tulivat ehdottomasti okserille ja portille. Tavallisilla pystyillä ja ristikoilla hypyt jäivät selvästi vaisummiksi. Laukkapuomeja ollaan käytetty lähes jokaisella hyppykerralla apuna ja Futuran kanssa niitä pitää olla vähintään kolme ennen estettä, jotta laukan tahti säilyy hyvänä. Yhden ponnistuspuomin kanssa Futura lähtee herkästi ponnistamaan puomin takaa ja kahdella puomilla rikkoo herkästi raville.







Tuo viimeisen kuvan hyppy oli ihan mielettömän tuntuinen selkään ja siihen lopetettiin. En muista kokeneeni montaakaan yhtä upean tuntuista hyppyä elämäni aikana! Videoita ei tällä kertaa saatu, koska kamerastani (joka oli minulle vielä kotona huijannut akun olevan täysi) loppui akku kahden sekunnin kuvaamisen jälkeen. Nooo, seuraavalla kerralla sitten! Sänkkäriltäkään ei saatu yhtään ratsastusvideoita tänä syksynä, koska sänkkäri oli käytössä huimat 5 päivää, jonka jälkeen se kynnettiin. Kuvia sentään ehdittiin sänkkärillä ottaa ja ehdin myös tippua Futuralta sänkkärillä... Se on kuitenkin jo toinen tarina ja kerron tippumisesta ja sänkkärihurjastelusta tarkemmin sitten, kun saan myös kuvamateriaalia käsiini. 

Tällä viikolla olen hyppäämisen lisäksi ratsastanut kerran kaulanarulla, tehnyt kerran kunnon koulutreenin ja kerran käytiin myös metsässä rämpimässä oikein kunnolla, niin että melkein eksyttiin! Onneksi Futura osaa aina kotiin, mutta Futuran suorin reitti on aina sellainen, että mennään läpi mistä tahansa pusikoista ja minä saan väistellä kaiken maailman oksia henkeni kaupalla. Meidän tallin takana olevassa metsässä on pieniä metsäpolkuja loputtomiin. Siellä viihtyvät myös peurat, hirvet ja jopa villisiat! Peuroja näkee tosi usein varsinkin hämärällä, kun niitä hyppii oikeasti ihan joka puskassa. Futura ei enää edes säikähdä niitä. Hirviä tai villisikoja ei ole tullut Futuran kanssa vielä vastaan, mutta autolla ajaessa olen nähnyt molemmat tietä ylittämässä. Viimeksi pari päivää sitten hirvi ylitti tien autoni edestä niin läheltä, että jouduin lyömään jarrut pohjaan, vaikka ajoin alle neljääkymppiä. Ehkä kymmenen metrin päähän hirvestä ehdin pysähtyä ja siinä sitten suu ammollaan ja silmät pullollaan ihailin, kun iso ja hieno hirvi koikkelehti tien yli. Olin aivan innoissani, koska olen aina halunnut nähdä hirven noin läheltä!

Tänään oli sitten koulutuuppailun aika ja täytyy sanoa, että Futura on ihan mielettömän kiva ja kevyt ratsastaa tällä hetkellä. Laukassa pitäisi saada vielä takaosa paremmin mukaan ja hevonen vähän kompaktimpaan pakettiin, mutta muuten Futura tuntuu tosi hyvältä kaikin puolin - ei enää edes kuumu tai sählää siirtymisissä, nostaa laukat suurimmaksi osaksi kivan ponnekkaasti ja antaa minun oikeasti ratsastaa. Futura on niin herkkä istunnalle, että on aina aluksi ihan pokkana siirtymässä käyntiin, kun yritän ravissa tai laukassa istua tiiviimmin sen ympärille. Aiemmin siitä aiheutui paljon epätasaisuutta ratsastukseeni, mutta nyt on jotenkin löytynyt aika hyvä harmonia. Tuntuu, että saan oikeasti käyttää istuntaa, pohkeita ja ohjia tasapuolisesti, eikä Futura ole koko ajan vastustelemassa jotain apua. Se vain antaa rauhassa minun ratsastaa.


Alun perin oli tarkoitus ratsastaa pellolla, mutta koska Futura oli siellä pohjan suhteen varsinkin laukassa todella varovainen, katsoin paremmaksi siirtyä kentälle. Siellä huomasi kyllä selvän eron liikkumiseen. Pelto oli ihan kuiva ja Futura on aiemmin liikkunut pellolla jopa paremmin kuin kentällä. Nyt meillä oli kuitenkin ollut pari kuukautta taukoa pellolla ratsastelusta ja ehkä sen takia Futura oli aikaisempaa arempi liikkumaan ruohopohjalla. Kuvaamassa ollut ystäväni Milla kommentoi, että istun hyvin ja suorassa. Eipä ole tunneilla tullut käytyä, mutta jotenkin sitä vain on saanut itseään silti suoristettua. Varmasti keväinen fysioterapeutilla käynti vaikutti asiaan ja uskon, että karvasatulalla ratsastus on myös vaikuttanut istuntaani positiivisesti.

Mulla oli oikeasti ratsastaessa hurjan kivaa - ja itse asiassa olen huomannut, että mulla on kivaa melkein koko ajan!

Jee, onnistunut laukkakuva!!

Laukkakuvia on jotenkin tosi vaikea saada onnistumaan. Joko Futuran asento on huono, koska sillä on laukassa niin olematon liitovaihe, ettei näyttäviä kuvia kovin helposti saa - tai sitten mulla on sen kaliiberin taunoilme, etten kehtaa niitä tällaiseen asialliseen postaukseen laittaa. Joku toinen kerta sitten, kun haluan naurattaa teitä oikein kunnolla. Voin nimittäin kertoa, että sellaista materiaalia näidenkin kuvien joukosta kyllä löytyy! En tajua, kuinka voin näyttää niin taunolta! (isänisäni oli nimeltään Tauno, joten tämä kaikella kunnioituksella kaikkia maailman Taunoja kohtaan) :D :D

Mutta hei, nyt on sen verran raju muutoskuva, että jätetään Taunot rauhaan tältä erää. On mulla tosiaan istunta vähän kehittynyt ja Futurakin on saanut ryhtiä. Lähes kaikki kunnia tästä LG Bridlelle, tai itselleni siitä hyvästä, että tajusin vaihtaa kuolaimet siihen. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu vuonna 2012 ja oikeanpuoleinen tänään. En tunnista edes hevosta samaksi ja itsekin näytän hyvin erilaiselta, vaikka hiusten väri onkin melkein sama. Ainoa positiivinen asia vasemmanpuoleisessa kuvassa on se, että Futuralla on enemmän tukkaa kuin nykyään.


Tästä tulee muuten yllättävän pitkä postaus, vaikka aloitin kirjoittamisen vailla mitään selkeää päämäärää. Käytiin vielä ottamassa muutama syksyinen kuva metsässä ja tallin pihassa olevan lammen edessä. Futuraa aina jännittää lampi, koska siellä on paljon mellastavia sorsia. Yllättävän rauhallisesti se kuitenkin poseerasi, vaikka jännityksen huomaakin kuvissa Futuran asennosta. Käymme usein loppukäynneillä metsässä ja nyt kiipeiltiin vielä vähän pienessä rinteessä. Futuralle kiipeily tekee tosi hyvää, joten yritän harrastaa sitä mahdollisimman usein. Itse asiassa tälle tallillekin tulimme vuosi sitten takaisin nimenomaan hyvien kiipeilymaastojen takia. Olen ollut aivan supertyytyväinen. Kulunut vuosi on ollut meille jotenkin sellainen iso harppaus parempaan, aivan kaikessa.

Toivottavasti syksy jatkuu mahdollisimman pitkään yhtä kauniina ja aurinkoisena, kuin tähänkin saakka. Tämä vuosi on ollut huippukiva ja tällä hetkellä mulla on niin hyvä mieli lähestulkoon kaikesta, että tekisi vain mieli tanssahdella ilakoiden paikasta toiseen. En tiedä voiko ihmisellä olla liian kivaa, mutta miksi luopua kivasta, kun sitä kerran on? Aion siis jatkaa samaan malliin.






10

19 syyskuuta 2016

Miksi kirjoitan blogia?



Sain viikko sitten tuon kommentin ja se lämmittää sydäntäni edelleen. Kuten moni on varmasti huomannut, olen nykyään tosi kiireinen ja mainitsen siitä postauksissakin usein. Blogin kirjoittaminen voi usein olla viikon ihan jäissä, koska en vain yksinkertaisesti ehdi. Olen viimeisen vuoden aikana joutunut punnitsemaan paljon, mitä oikein haluan tältä blogilta. Moni hevosblogi on lähtenyt kehittymään viime vuosina ammattimaisempaan suuntaan ja minullakin olisi ollut sellaiseen varmasti mahdollisuuksia, mutta aikaa ei. Saan tehdä tällä hetkellä minulle aivan täydellisesti sopivaa työtä, eikä minulla ole minkäänlaista paloa työllistää itseäni bloggaamalla. Nyt eletään kuulemma blogien kulta-aikaa ja entistä useampi bloggaaja pystyy jopa elättämään itsensä blogin avulla (toki hevosblogit ovat näissä asioissa vielä muoti- ja lifestyle-blogeja jäljessä), mutta tunnen itseni ja tiedän, etten edes haluaisi tehdä töitä koneella istuen. Jo nyt sivutoimisesti tekemäni käännöshommat ajavat minut kököttämään koneella aivan liikaa, enkä halua kököttää tässä yhtään sen enempää, kuin on pakko. Blogia haluan kirjoittaa vain inspiraation tullen ja pääosin tekstini syntyvätkin nykyään vapaapäivinä - silloin, kun luovaan kirjoittamiseen on oikeasti aikaa.


Yhteistyöhommat valitsen nykyään tarkkaan ja niiden on oltava sellaisia, jotka oikeasti kiinnostavat minua itseäni. En halua tehdä tästä blogista ammattimaista, enkä halua tunkea itseäni jokaiseen mahdolliseen somekanavaan tai tarkastella jatkuvasti blogin kävijämääriä Google Analyticsin kautta. En halua olla toimittaja, enkä kolumnisti. Ehkä voisin joskus kirjoittaa kirjan, mutta tiedän, etten kovinkaan kauaa malttaisi tehdä yksinäistä työtä kotona, enkä edes puistossa tai kahvilassa. En voisi enää edes kuvitella aloittavani esimerkiksi vloggaamista. Kun itse tein aikoinaan videoita Youtubeen, siellä oli vielä ihan eri meininki, kuin nykyään ja jotenkin koko homma tuntuu minusta jotenkin teennäiseltä. En jaksa itse juurikaan seurata tubettajia, enkä laita videoita enää näkyville muualle kuin blogiin ja Facebookiin. Videoissakin on nykyään pääosassa Futura, enkä itse kovinkaan paljon niissä höpöttele. 

Haluan tuottaa iloa muille ihmisille ja viihdyttää, mutta saan nykyään tehdä sitä päivittäin omalla työpaikallani lelukaupassa keijun roolissa, joten viihdyttämisen tarpeeni on täytetty aika hyvin jo ihan silläkin. Saan usein asiakkailta välittömästi hyviä palautteita ja pääsen näkemään onnellisia ja nauravia ihmisiä pienistä lapsista vanhuksiin. Yleensä palaan töistä kotiin leveästi hymyillen. Olen onnellisessa asemassa, koska tekemäni työ ei tunnu työltä. Olen aina rakastanut esiintymistä ja ihmisten viihdyttämistä, sekä kaikkea luovaa, kuten piirtämistä, kirjoittamista ja musiikkia. En ole kuitenkaan hyvä laulamaan, en ihan riittävän hyvä piirtämään, enkä missään muussakaan vastaavassa toiminnassa mitenkään erityisen lahjakas. Olen ihan hyvä kaikessa, mutta en suinkaan super. Jostain syystä saan kuitenkin ihmiset viihtymään ja nyt pääsen toteuttamaan itseäni kaikissa näissä asioissa, mutta omalla tavallani ja ilman, että minun tarvitsee olla yhtään sen parempi kuin olen. Olen päässyt nyt tekemään sellaista työtä, josta nautin aivan täysillä.


Jatkan huippukivasta elämäntilanteestani ja kiireistäni huolimatta edelleen bloggaamista harrastuksena, koska tiedän, että blogillani on paljon pitkäaikaisia lukijoita, jotka oikeasti saavat tästä ripauksen iloa elämäänsä. Olen saanut kommentteja ihmisiltä, jotka ovat kertoneet blogini seuraamisen lievittäneen jopa masennuksen oireita. En tiedä, voisiko parempaa palautetta edes saada! Uskon, että elämäni tärkein tehtävä on tuottaa iloa muille ihmisille. En saa mistään muusta yhtä hyvää mieltä, kuin siitä, että saan jonkun toisen hyvälle tuulelle. Mikä olisikaan sen parempaa, kuin saada ensin joku toinen iloiseksi ja tuntea itse iloa ja onnistumisen tunnetta sen jälkeen? 


En ole tietenkään itse täydellinen ja jos en joskus onnistukaan piristämään muita ihmisiä, koen itseni täysin epäonnistuneeksi ja suorastaan syylliseksi kaikkeen mahdolliseen. Se on tällaiselle muiden piristämisestä nauttivalle ihmiselle melko suuri taakka, mutta aina siitäkin noustaan. Minulle tärkeintä bloggaamisessa eivät ole lukijamäärät, yhteistyökumppanit, julkisuus tai se, kuinka monta ihmistä lukee postauksen. Tärkeintä on vuorovaikutus lukijoiden kanssa, ihanat kommentit ja se, että jokin aihe herättää keskustelua. Esimerkiksi synestesiasta kertovaan postaukseen tuli aivan mielettömät määrät upeita, pitkiä kommentteja ja olen saanut siitä muutenkin hyvää palautetta tutuilta ihmisiltä ihan kasvotustenkin.

Oikeasti nyt on pakko sanoa, että suorastaan rakastan lukea kommenttejanne ja vastata niihin ajan kanssa ja keskustellen. Joskus kiireisenä, väsyneenä ja nälkäisenä en ehkä jaksa tai muista reagoida riittävän sydämellisesti jokaiseen saamaani kommenttiin ja olen joskus saanut kritiikkiäkin siitä, että olen vaikuttanut tylyltä. Haluan kuitenkin nyt kertoa, että kirjoitan blogia juuri siksi, että pidän vuorovaikutuksesta, kommenteista ja keskusteluista. Hienointa on ehdottomasti kuulla siitä, jos olen onnistunut piristämään jonkun päivää, naurattamaan tai vaikka itkettämään. Upeinta on herättää tunteita - toki aina mieluumin positiivisia, kuin negatiivisia. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut, etteivät kaikki voi pitää minusta, vaikka itse pidänkin useimmista ihmisistä. 

Kiitos, että olette lukeneet blogiani näiden vuosien ajan. On ollut mahtavaa kuulla että moni teistä on pysynyt mukana pitkään ja seurannut minun ja Futuran touhuja aivan alusta saakka - jopa aikana ennen tätä blogia. Haluaisinkin nyt kuulla teistä lisää. Kertokaa minulle itsestänne sen verran kuin haluatte - elämäntilanteesta, harrastuksesta, ehkä omastakin blogista. Ja tietysti haluan myös kuulla, miten löysitte blogini, kauanko olette tätä lukeneet ja mitä olette täältä saaneet. Lupaan vastata jokaiseen saamaani kommenttiin ajatuksella.
27

Lukijat